lauantai 26. marraskuuta 2016

Mitäpä jos...

...me pidettäisiinkin tämä koira? Niin me ajateltiin. Nessa the rescue dog tuli meille hoitokoiraksi pakoon koiratarhan kylmän karua talvea. Kirjoitin aiheesta aiemminkin, ja se herätti paljon keskustelua kommentointia. Niin tuppaa käymään, kun kyseessä on lapset tai eläimet. Tunteet nousevat pintaan. Olimme päättäneet, että yhden hoitokoiran voimme pitää. Sellaisen meille sopivan, joka antaa lasten halata sitä. Ja Nessa antoi.


Olen tähän mennessä oppinut koirastani seuraavia asioita. Ruoka on hyvin tärkeää. Herkut ja herkkuluut vielä tärkeämpiä. Se syö hätäisesti, ja luut eivät saa olla liian pehmeitä, ettei se niele niitä sellaisenaan. Niin käy, kun ruokakupilla on ollut ruuhkaa koko siihen astisen elämän ajan. 

Sohva on maailman paras paikka. Siitä Nessa ei tinkinyt. Minä tingin. Kaikki kodin ulkopuolella pelottaa. Aivan kaikki. Lentokone voi tipahtaa niskaan, auto saattaa ajaa päälle ja naapurin mies mataline äänineen on todennäköisesti paholainen. Niinpä me otetaan lenkit hyvin rauhallisesti. Pikkulenkki kahden tunnin välein. Pari sataa metriä on jo kelpo suoritus. Kyllä se siitä ajan kanssa.

Hänen nukkumaanmenoaikansa on 20.30.



Niinpä tämä halikoira muutti meille. Ja se elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se. 

No tuskin tämä vika koirapostaus on. Rentoa pyhäpäivää!

SHARE:

47 kommenttia

  1. Voi ihanuus! Onnea Nesalle uuteen kotiin ja elämään! Onnea teimle, kun löysitte Nesan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me ollaan täällä onnesta ymmyrkäisinä koko perhe koiraa myöten :)

      Poista
  2. Arvasin !!! =D Onnea Nessalle ja teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mekin vähän arvattiin, että tässä voi käydä näin :D

      Poista
  3. Koiraihmisenä sanon vain, että onpa loistavaa, että löysitte toisenne. Me täällä Rasavili corgineidin kanssa lähdemme ihan pian metsälenkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole ollut vuosiin koiraa. Lapset ovat vuosia jo kinuneet lemmikkiä. Lapset ovat nyt tosi kivassa vaiheessa ja koira oli tosi tervetullut lisä :)

      Poista
  4. <3 Kyllä vain nämä nelijalkaiset sulattavat sydämen. Paljon onnellisia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on. Mulla oli lapsena vaikka mitä eläimiä. On ihana, että myös lapset saavat tämän kokemuksen.

      Poista
  5. Voi että, ihanaa, Onnea kaikille ja terkut Hupilta! Hän tuli meille 4 kk ikäisenä jo muutaman kerran perhettä vaihdettuaan. Nyt hän on 7-vuotias vanhapoika ja nauttii reviiristään täällä maalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja terveisiä takaisin :D Nessa on myös 4kk. Aika sama tilanne kuin teilläkin.

      Poista
  6. Ihanaa, kun Nessa sai jäädä teille halikoiraksi ja totta tosiaan toivon, että kerrot hänen elämästään vielä lisää! Meillä on kaksi kissaa ja kanoja, nekin ovat niin ihania, lapsillekin tärkeitä. Opettavat meille kaikille toisen huomioon ottamista ja välittämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...kiitos instaohjeista, hiljalleen sielläkin jo touhuan :D

      Poista
    2. Kyllä mä vielä postaan siitä :D Kanat ois NIIN ihania. Ne on niin mainioita. Ja olen just ihan samaa mieltä tuosta, että lemmikit todella opettavat.

      Poista
  7. Toinen on niin lutunen <3 Mukavaa eloa koiran kanssa teille!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Arvasin, että näin tässä tulee käymään :) Olen kesyttänyt villiintyneen kissan, jolla oli aivan samat oireet kuin Nessalla. Luottamuksen herääminen on palkitsevaa. Nälkä on sellainen opettaja, että vieläkin Neron perusturva on ruokakupissa vaikka säännöllinen ruokinta on takuuvarmaa. Nessa tulee tuottamaan teille paljon iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että saattoi käydä monella mielessä. Näissä pelastetuissa on jotain niin erityistä. Nero on blogistanian kivoin kissa. Se naurattaa mua aina :D

      Poista
  9. Onnea koko perheelle! Eläimistä on niin paljon iloa! Odotan jo kovasti teidän yhteisiä puutarha postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän jännityksellä odotan miten tämä tulee puutarhan kanssa toimeen. Näen jo kauhukuvia, että turhankin hyvin.

      Poista
  10. Suloinen koirakaveri. Onneksi sai teiltä huolehtivan kodin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on aika onnessaan. Seuraa ja ihmisiä riittää. Mäkin oon melkein aina kotona töissä.

      Poista
  11. Ihana Nessa❤️. Kyllä koirat vaan on niin suloisia! Ja ihanaa, että hän on saanut loppuelämän kodin teidän luotanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär oli ihmeissään, kun laskeskelin, että hän on jo nuori aikuinen ennen kuin Nessa on tosi vanha. Onneksi hän täällä vielä pitkään.

      Poista
  12. Hienoa että tuo ihana Nessa on saanut rakastavan kodin. Mukavia vuosia teille kaikille Nessan seurassa!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana postaus ja aivan ihana päätös teiltä. Hienoa kun noin hyvä koira saa hyvän ja rakastavan kodin. Mukavia hetkiä teille Nessan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viipurin koiratarhoilla on monta kilttiä ja ihanaa koiraa, joista tulisi vielä hyvä kaveri moneen perheeseen. Voi kun ihmiset mieluummin sieltä pelastaisivat.

      Poista
  14. Hyvä päätös! Ihanaa että päätitte pitää sen. Minäkään en olisi hänestä hennonut luopua. Täällä ainakin odotetaan innolla uusia koirapostauksia. Ihanaa ensimmäistä adventtia teidän koko perheelle <3.

    VastaaPoista
  15. Tämä ajatus kävi kieltämättä jo mielessä. :) Ihana päätös ja ihanaa, että koira pääsee kotiin jossa sitä ymmärretään noin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole eläimistä ennen postannut, koska koti on ollut niistä tyhjä. Mutta olen aina ollut todellinen lemmikki-ihminen. Ja mulla on hyvät hermot Nessankin kanssa :)

      Poista
  16. Ihana uutinen ♥ onnea yhteiseen eloon, sai koiruus itselleen hyvän kodin! Löytöeläinkoirista ja kissoista huolta pitäminen on tärkeää. Itse en oikein pidä kaikelaisista "rotukasvattajista" kun maailma on niin täynnä ihania kotia tarvitsevia pikku rakkauksia. Sellainen oli minun Mimmakin, ja niin maailman ihanin kissapersoona on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen kohdalle tilanne on musta pöyristyttävän karmea. Sellainen oli munkin kissa Roosa, joka tuli meille kun oli 6 :)

      Poista
  17. Ihana pentunen! Se on vielä niin nuori, että oppii varmasti, ettei ne asiat pihan ulkopuolella niin pelottavia olekaan. Koirakuvia odotellessa! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa. Tänään ihmeteltiin varjoja ja tuulen huminaa :D

      Poista
  18. Voi noita söpösilmiä! On teillä siellä nyt ihmeteltävää puolin ja toisin.

    Kiitos aikaisemmasta insta-koulutuksesta. Tein tilin ja Gramblr toimii. Vielä on opettelu miten tämä systeemi toimii? Rupeaakohan instasta tulemaan läjäpäin sähköpostia, kun seuraa muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä se lutunen nyt vieressä köllii :D

      Ja ole hyvä vaan. On ollut ihana saada näitä viestejä, että neuvoista oli apua! En ole itse saanut sieltä mielestäni meilin meiliä. Tykkäile ja kommentoi ahkerasti niin sillä niitä seuraajia alkaa itsellekin kertyä. Myös ahkera päivittäminen palkitaan. Yritän itse laittaa 1-2 kuvaa / päivä, jos suinkin ehdin.

      Poista
  19. Voi miten ihanaa!!!!
    Teiltä se varmasti saa hyvän ja rakastavan kodin. Niin ihanaa että Nessa teille jää koska sehän on jo teihinkin kiintynyt. Jotenkin arvasin että näin tulee käymään :)

    Meidän oma koira on ollut pennusta asti hyvin arka, ja pahojakin yllättäviä koirakohtaamisia on ollut (irrallaan ollut toinen koira kävi kolmesti iitan kimppuun) Ajan kanssa rauhallisesti opeteltiin uudelleen päivittäisiä lenkkejä ja välillä piti minun turvautua koirakouluttajaankin, mutta kyllä tämä tästä taas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiralle on aina parempi, jos vaihtoja ei tule liikaa. Liputan silti hoitokoirajärjestelyn puolesta.

      Meillä on hyvin samanlaisia kokemuksia mun ekan koiran (Collie) kanssa. Se oli hyvin arka ja hyvin huono-onninen kimppuunkäymisten ja loukkaantumisien suhteen. Mutta niistäkin selvittiin. Tämä sesse vaikuttaa paljon helpommalta.

      Poista
    2. Meidän koirassa on collieta myös, sen emä oli puhdas lyhytkarvainen collie. Isäehdokkaassa niin montaa rotua, että kasvattaja ei uskaltanut arvailla, olivat siis vahinkopentuja eräältä maatilalta.
      Näin jäkeenpäin ajattelen että pitipä sattua, että jo valmiiksi aranpuoleisella on näin huono tuuri.

      Poista
  20. Onnea! Ihanaa kun pidätte jo tutuksi tulleen koiran.

    VastaaPoista
  21. Onpa sulosen näköinen koiruus! Hienoa, että se sai hyvän kodin! Halit täältäkin sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haleja ja rapsutuksia sille sateleekin päivittäin ihan valtavasti. Täytti melkoisen lemmikinkaipuukolon :D

      Poista
  22. Minä vähän ajattelinkin, että vaikea luopua tuosta! Haastetta tulee olemaan sen opettamisessa, mutta antaahan se myös paljon. Onnea tulevaan teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me ollaan tosi onnellisia :)

      Kyllä olisin voinut hoitokoirasta luopua. Tai jos ottaisin toisen hoitokoiran niin voisin luopua. Moni ihmettelee tätä. Mutta se hoitotyö on niin tärkeää. Niitä syvälle silmiin katsovia koiria on Nessan kaltaisia Viipurissa lähes 300. Ei jokaista voi ottaa. Mutta jokainen joka kodin tai hoitopaikan saa on ilon aihe.

      Nessa sopi meidän perheelle loppuelämänkoiraksi luonteensa puolesta.

      Nessa on arka ulkona, mutta se on ollut täällä vasta viikon. Sinä aikana se on oppinut paljon sisäsiisteydestä ja hallitsee jo käskyt istu ja maahan. En koe opettamista haasteellisena. Ihan tavallisena pentukoiran opettamisena :) Musta tämä on reippaampi monella tapaa kuin rotukoira, joka tuli hyvältä kasvattajalta.

      Poista
    2. Tuntuu, että itse kiintyisin hoitokoiraan niin paljon etten pystyisi luopumaan. Ellei sitten olisi joku hirveä riiviö! Onneksi Nessa sai nyt hyvän kodin. Onnea yhteiseloon!

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig